Aloitin siis pääsiäisen sulattelun keittiön puolella laittamalla jotain vähärasvaista, mutta hyvää. Salaattia siis.
Perus jäävuorisalaatistakin saa maukasta ja ruokaisaa, kun lisää sekaan paistettua ja hyvin maustettua kanaa (unohda marinoidut fileet). Lisäksi keitin omaan salaattiini hiilarilähteenä eteläamerikkalaista ruokakasvi kvinoaa. Kvinoa on hyvin terveellistä, siinä on esimerkiksi enemmän proteiinia kuin täysjyväriisissä, ja hieman vähemmän hiilareita. Ravintokuituakin on enemmän!
Okei, vähän epämääräisen näköistä, mutta hyvää. |
Tässä siis ohje meikäläisen kanasalaattiin:
Pala jäävuorisalaattia
2 tomaattia
Pala paprikaa
Reilu pala kurkkua
1 punasipuli
Fetakuutioita öljyssä
Broilerin rintafileetä paistettuna
Keitettyä kvinoaa
Balsamico-kastiketta
Ota kana jääkaapista huoneen lämpöön hyvissä ajoin ennen paistamista. Voit maustaa ne vielä raakoina haluamillasi mausteilla. Itse käytin Santa Marian Chicken&Steak-maustetta.
Valmista kvinoa ohjeen mukaan. Lisäsin kvinoaa keittäessäni sekaan Santa Marian pasta basilico-maustetta, toimii hyvin!
Valmista salaatti lopuista aineksista. Lisää joukkoon lopuksi keitetty kvinoa. Sekoita salaattia, jotta se sekoittuu joukkoon hyvin.
Paista kanat pannulla ohjeen mukaan. Lisää mausteita paistamisen aikana, jos siltä tuntuu. Tarjoa kana salaatin kanssa ja halutessasi käytä salaatinkastikkeena balsamicoa. Ihan kevyttä ja hyvää :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti